Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
29.01.2012 - 14:45

 

 

Eilen uuni paahtoi tuntitolkulla. Aamusta jo aloitin jauhojen pöllyytyksen ja ensimmäisenä uunista tuli ulos mutakku. Ohjeen otin suklaalevyn takaa (Fazerin Bak & Dessert suklaa, tumma). Ohjeessa neuvotaan paistamaan 25 cm läpimittaisessa vuoassa, itse teen pienemmässä (22 cm). Tarjoilin suklaisen herkun vaniljajäätelön ja vadelmasorbetin kera.

Eilen oli hyvää ja tänään suorastaan herkullista.

 

 

28.01.2012 - 12:13

 

 

Joululomalla siivoskelin blogilistaa eli poistin sieltä lähinnä lopettaneita, salasana taakse menneitä ja sellaisia joissa ei päivityksiä ollut tehty piiiiitkään aikaan.

Sikäli mikäli omistat leivonta-aiheisen blogin ja haluat listalleni vinkkaappa asiasta kommenttilaatikossa, luonnollisesti lisäät linkin mukaan.

Tarjuska S/ TaikinaTaivas

 

21.01.2012 - 14:55

 

 

Työkaverin lapsenlapsi kastettiin tänään ja minulla oli kunnia tehdä juhliin täytekakku. Aikaisemmin tekemäni kakku (tämä) oli herättänyt ihastusta ja samantyylistä toivottiin. Reunapurotuksen muutin erilaiseksi ja vauvan alla olevan lumihiutaleen pintaan tein kuvion kuviomatolla. Luonnossa tuo vaaleanpunainen oli syvempi, kuvatessa valo imi kaiken värin pois ja piti lisäillä sitä kuviin kuvankäsittelyllä ja eihän siitä luonnollinen tule.

Kakussa 8 munan valean pohja, kostutus suoritettu ananastäysmehulla. Välissä vadelma- ja suklaamousse. Vadelmamoussea varten keitin ulkomaiset vadelmat hilloksi (200g vadelmia + 100g hillosokeria). 

Onnittelut pienestä nykyrästä :)! 

 

 

Juhliin tein myös Herrasväen pikkuleipiä vadelmamarmeladitäytteellä.

 

10.01.2012 - 17:50

 

 

Meidän neiti sai kaulahuivin, jonka voi kietoa kaulaan muodikkaasti. Pituutta tälle ihanuudelle tuli 150cm ja lankaa meni 1½ kerää. Patenttineuleella olisi tullut muhkeampi ja kuohkeampi.

 

08.01.2012 - 18:03

 

 

Anne tilasi minulta villasukat. Toiveena oli harmaata raitoina. Keskiviikkona sain nämä valmiiksi ja postiin lähtee alkuviikosta.

Toivottavasti ovat sopivat ja mieluisat.

 

02.01.2012 - 17:12

 

 

Tässä vuoden 2011 tekemäni sukat. Alkuvuodesta kudoin 14. sukat 14. viikossa, eli sukkapari/viikko niitä tehtailin. Syksyllä aloitin sukkasouvin uudestaan ja siinä hytäkässä valmistui 9 paria.

Pelkkää raitaa ja pitsiä :)!

 

01.01.2012 - 17:09

 

 

Monista eri vaihtoehdoista päädyimme tarjottavien osalta meksikolaiseen vaihtoehtoon. 

Suolaiset:

  • jauhelihasalsaa (paistettua jauhelihaa, sipulia, valkosipulia, mausteita, salsakastiketta, maissia, paprikaa)
  • broileripaistista (hunajamarinoitua broileria, sipulia, valkosipulia, paprikaa, ruohosipulia, tuorejuustoa, ruokakermaa)
  • oliiveja
  • jalopenoja
  • hedelmäistä salaattia (kiinankaalta, Punainen Salanova salaattia, tuorekurkkua, ananasta, hunajamelonia, persikkaa)
  • Herbs & Garlic Tortilloja
  • Mini Taco Tubs
  • Nachoja
  • juustonaksuja
  • Chipsejä
  • dippikastiketta (American)

Juotavat:

  • Corona-olutta
  • Päärynä-, omena- ja mansikkasiideriä
  • Punaviiniä

Makeat:

  • Pannacottaa vadelmilla
  • suklaakonvehteja
  • vihreitä kuulia

 

Perinteisesti valettiin tinoja ja ammuttiin raketteja. Sää oli mitä ihanteellisin, oli vain muutama pakkasaste ja lunta ihan mukavasti. Huomenna alkaa arkinen aherrus, onneksi koululaisilla on vielä viikon verran lomaa.

 

31.12.2011 - 13:10

 

 

Nämä 23. sukat tälle vuodelle sai esikoinen joululahjaksi. Yhdet sukat ovat kohta valmistumassa, mutta menkööt ne sit vuoden 2012 ensimmäisiksi :). 

Joku ihmetteli mitenkäs näitä sukkia näin paljon on tänne tupsahdellut ja samaa mietin itsekin, missä ihmeen välissä mie oon näitä tehnyt???? Jotenkin kummasti kutimet aina käteen solahtaa ko soffalle istahdan katsomaan telkkaria ja mie kun telkkaria katson aniharvoin !!!! Täytyy tunnustaa, että olen aikamoisen nopea puikkojen kanssa; siinä ei kauaa mee ko sain resorin tehtyä (Kuorosota), kantapohja valmistuu käden kääteessä (Talent), kiilakavennus yhdessä humauksessa (iltauutiset) ja loppuhan tulee ihan ite-itekseen-ite-itekseen ... paneppa omalle kohale (Jopet show).  Viikolla valmistui toinen sukka vähitellen ja perjantaina aloitin yleensä aina uuden sukkaparin.

Kyllä ne siis ihan itekseen tulee tehtyä :).

 

30.12.2011 - 17:54

 

 

Tänä vuonna on kakkukokonaisuuksia valmistunut 37 kpl, mutta 41 kakkua - kerroskakuissa on nimittäin 2-3 kakkua päällekäin. Viime vuoden saldo oli 78 + 6 = 84 kakkua.

Olen hyvin pahoillani kaikista kakku-/koristepyynnöistä, joista olen kieltäytynyt. Työrintamalla on ollut kovasti kiireitä, opiskelua ja pikku perheeni huolenpitoa on elämäni myös sisältänyt. Tähän kaikkeen en kakkujen tekoa ole saanut mahtumaan mukaan. Onneksi kovin monet ovat ymmärtäneet tilanteeni. Ensi vuonna mennään samaan tyyliin, eli tilanne kerrallaan.

 

Hyvää Uutta Vuotta 2012!

 

30.12.2011 - 08:22

 

 

Tämän vuoden 22. sukat menivät papalle (joululahja). Lastemme isovanhemmat ovat sukkien suurkuluttajia, joten pehmeä sukkapaketti niin jouluna kuin synttäreinäkin on mieluinen.

 

29.12.2011 - 12:22

 

 

Esikoisen kummitädille menivät nämä pitsisukat joululahjaksi. Olivat valmistumisjärjestyksessä 21. sukat tälle vuodelle.

 

28.12.2011 - 13:16

 

 

Löysin 7 veljes langasta uuden ihanan herkullisen punajuuren värisen langan, sitä piti tietty ostaa pari kerää :). Nämä pitsisukat kudoin äidilleni joululahjaksi ja ovat 20. tälle vuodelle valmistuneet.

Pitsisukat tekee todella nopsaa.

 

27.12.2011 - 14:46

 

 

Villasukkia saivat lahjapaketteihinsa tänäkin vuonna kovin moni lähipiiristä :). Aikuisille ei enää keksi mitään ostettavaa, kaikkea on jo yllin kyllin. Nämä ovat tämän vuoden 19. sukat ja menivät siis appiukolle.

 

26.12.2011 - 15:53

 

 

Esikoinen sai joulupaketista kahdet sukat, nämä ovat niistä ensimmäiset. Lankana Novitan joku värinvaihtolanka, jota en enää muista mikä niistä :). Ovat nimittäin valmistuneet alkutalvesta ja järjestyksessä 18. tälle vuodelle.

Ja lisää on vielä "muutamat" tulossa.

 

23.12.2011 - 12:51

 

 

Jo muutamana jouluna on tullut tehtyä tätä mehevää kahvikakkua. Itse olen aina tykännyt sekä luumun että rommin mausta, meillä ei muut niinkään. Siti tämä kakku on maistunut muidenkin perheen jäsenten suussa ylivoimaisen hyvältä.

Ohjeen tein uuteen Nordic Ware:n isoon vuokaan 1½ kertaisena.

Ohje täällä.

ps. vuonna 2008 olen näemmä tätä ensimmäistä kertaa tehnyt

 

22.12.2011 - 21:39

 

 

Maustekakun tein pitkästä aikaa jouluksi. Taikinan tein 1½ kertaisena tähän isoon kakkuvuokaan.

 

300g voita

4 dl fariinisokeria

5 dl vehnäjauhoja

3tl kanelia

3 tl inkivääriä

1½ tl neilikkaa

½ tl maustepippuria

3 tl kardemummaa

1½ tl soodaa

1 dl kermaa

 

Vuoan suihkuttelen vuokaspray:llä, en jauhota.

 

21.12.2011 - 10:46

 

 

Nämä valmistuivat alkutalvesta. Iso korillinen on kertynyt sukkalankoja ja niitä olen yrittänyt kutoa pois. Nämä ovat tämän vuoden 17. sukat ja joulukääreen saavat ympärillensä.

 

19.12.2011 - 18:56

 

 

Tänään pistettiin työkavereiden kanssa suut makiaks. Eilen leivoin 2 kpl 4 munan kääretorttupohjia, kostutin niitä ananastäysmehulla ja väliin levittelin appelsiini-valkosuklaamoussea. Päälle tein suklaisen kerman ja koristeena käytin sokeroituja kirsikoita, marmeladilehtiä (leikattu vihreistä kuulista), kookoshiutaleita ja suklaakeppejä (tehty tummasta suklaasta).

Hyvin näytti maistuvan :)!

 

19.12.2011 - 17:21

 

 

Syksyllä tilasin -15% alepäiviltä Bake & Party leivontatarvikeliikkeestä ison 2.4 litran Nordic Ware:n kakkuvuoan, pitkään mietin minkä mallisen haluan ja tähän Heritage malliin ihastuin.

Perustaikinan joukkoon lisäsin ranskankermaa, viskiä ja Wiener Nougat chrush:a. Valtavan isohan tästä tulee, vuoka on läpimitaltaan 25 cm ja korkeutta 9 cm). Kakun ajattelin kuorruttaa kinuskisella kuorrutteella (Kentucky kakun tapaan).

 

11.12.2011 - 22:03

 

 

Munkkeja on tehnyt mieli jo pidemmän aikaa, perjantaina kaupassa ollessani tytär laittoi tekstaria: "tehdäänkö viikonloppuna munkkeja?". Ei tarvinnu kahdesti houkutella. Lauantai iltana tein  taikinan, kohottua pyörittelin palloiksi ja saunan jälkeen vasta pastoin ... klo 22 vielä viimeisiä sokeroin. 43 kpl tuli tehtyä :).

Hyviä ko mahoton !!!!

 

 

Kävijälaskuri nro 2

 Uusi laskuri 26.2.2009

   Ilmainen www-laskuri 



Kävijälaskuri

Kävijälaskuri

24.6.2008 alkaen

Taikinantuoksuiset blogit

Kuva

Unelmaiset

(vinkkiblogi)

A

Aatun apajilla

Ahonlaita

Ala Meku

All You Need Is Sugar

Ancka bakar kakor

Annikan keittiössä

Askartelua & Elämänmakuja

B

Bake My Day

Belle Baie

berry friends

C

Cake Dream

Cebicin keittiössä

chocomum

Colliemamman leipomukset

Cup cake

D

Dr. Sugar

Dream

E

Elämä makeaksi

enny´s yummies

Ewelyn´s Cakeheaven

F

FantasIINA

feetu

G

Gluteenitonta leivontaa

H

Hannan kakut

Hannan keittiössä

Helin kanttiini

Hellapoliisi

Helmeilevää

Herkkuhetkiä

HerkkuHovi

Herkkujen Taikaa

Herkkusuu

Herkkusuut

Hiekkakakku

Hovkonditorn

HP:n HerkkuPaikka

Huumorinkukka

Huvikumpu

I

Ihan itse tehty

Iloista leivontaa

Inksuliini

J

Jabakery

Jauhot pöllyää

Jonnan keittiössä

Juhlattaren kakkublogi

K

KakkuHelmi

Kakkukangas

Kakkukaruselli

KakkuKatri

Kakkukellari

Kakkukioski

Kakkukärpäsen kaakut!

Kakkuliinat

Kakkupaakari

Kakkuterapiaa

KakkuUnelmia

Kakun aika

Kakun paikka

Kanelisokeri

Kanelitytön Kakkuparatiisi

Kannat kattoon

Karamelli cakes

Katjan leipomukset

KatrinKakut

Kauhukeittiö

Keittiö Itävallassa

Keittiöapina kokkaa banaanista ja ...

Keittiössä Tapahtuu

Kermaruusu

Kikka

Kinuskikissa

Kirsin keittiössä

KODIN ONNI

kodused katsetused

Katin koti ja keittiö

Koristenurkka

Kotihippi ja Leipuri

Kotiäidin askareet

Kotiäidin leipomuksia

Kotona tehtyä

Kyökkipiika Kati

KäsilläTehtyä

L

Leipoi, Leipoi ...

Leipuritar

LeivinLiina

Leivonnaisia

Leivontaa á la Nora

Lessun Leipomo

M

Maaritin kokkailut

Made in my kitchen ...

Madicken

Maistuvat paistuvat

Makeaahyvää

Makiaa Minnalta

Makunautintoja Mimmin keittiöstä

Mansikkamäki

Marien Sekasoppa

Marilee leivoskelee

MarinKyökki

MarsMars

Meikku tarinoi

Merjan leivonta ja askartelusivut

Mian Kokkailut

Miimin makeaa hyvää

Minimuffinssit

Migu

Mökkihöperön pöperöt

N

nami-hiiri

Nellyn inspiraatiot

Nennuliinukan blogi

Ninnin leivonnaiset

Ninuskin näperrykset

Nohanna

NonparElli

Nuuskamuikkunen

O

Ojoistenmutka

Onnelin pikku keittiö

Open Cafe´

P

Pappilan hätävara kokkaa

PapunKakut

Pastel

Pata & kattila

Piece of Cake?

Pieni Kakkupuoti

Piimäsuille

Pikku Kakkunen

Pionilaakso

Pistaasipähkinä

Pullahiiren leivontanurkka

Pullanmurusia

Purppurahelmiä - leivonnaisia

Pöytä kahdeksalle

R

Raisan reseptit

Revonpiha

RISU-KANELIn blogi

Ronja leipoo

Rouva Täytekakku

Rouva Veen kokkaukset

Ruusumamma

S

sadunlainen ONNI

Siiliparatiisi

Sitruunamarenki

Sokeriperho

Sokeriperhosen kakut

Sokerisiirappi

SokuriSiskot

sugar

Sugar Mama

Suklaamuruja...

Suklaasilmät

Suklaasisko

Suklaasydän

Suklaatia

SweetCake

T

Taikakaulin

TaikaKokki

Taikinaterapiaa

Tarjan kyökissä

TastyCake

Tekevät kädet

Tervetuoloa Bakelandiin

Tigen keittiössä

tonttula

Toverusten Tortut

Tuulen puuska

Tärpätti

V

Vauvapaakari

Vilkkilä

VillaCaramilla

W

wadelma.kakku.

WilmiinaWorld

 

Kakkukuvia
Sivupohja

 

   

    

  

 Photobucket

 

Mainos
Tulossa:

     KAKKUJA + MUUT:

tammi-helmi-maaliskuu:

  • Ristiäiskakku 21.1
  • 1-vuotis kakut
  • Runebergin-päivän leipomus
  • ystävänpäivä leipomus 
  • laskiaisleipomus
  • esikoisen synttärikakku 12.2
  • kuopuksen synttärikakku 4.3

huhti-toukokuu:

  • pääsiäisleipomukset
  • oma synttärikakku
  • vappuleipomukset
  • miehen synttärikakku
  • äitienpäiväkakku
  • synttärikakku 17.5

kesä-heinä-elokuu:

  • koulun päättäjäisjuhla
  • esikoisen rippijuhlat 24.6
  • keskimmäisen synttärikakku
  • hääkakut 4.8
  • koulun aloittajaisjuhlat