Emillalla oli tänä vuonna toiveissa synttäreille prinsessakakku ja väritoiveena mikäpäs muukaan kuin valeanpunainen. Laskeskelin, että tämä on jo neljäs perättäinen vuosi kun neidille olen saanut kakkua tehdä, kiitos siis kakkuluottamuksesta. Googlen kuvakua taas käytin hyväkseni, voiton vie nämä Magnolia hahmot. Korttiaskartelua kun en ehdi harrastamaan niin toteutan sitä ideaa näissä kakuissa :).

Kakussa pohjana 8 munan vaalea kakkupohja, kostutus ananstäysmehulla, välissä mansikkahilloa ja tuoreita mansikoita (2 litraa) ja diplomaattikreemeä (vaniljakreemeä + kermavaahtoa). Päällä mansikanmakuinen kermavaahto (Flora Vispiä, Flora Kuohua, maitorahkaa, vaniliinisokeria, sokeria ja mansikanmakuistatomusokeria, pastaväriä), marsipaanikoristeet, värjättyä kookoshiutaletta ja sokerirakeita.

pst. Kuvaaminen oli hämäränä aamuna haastavaa, onneksi on kuvankäsittely olemassa.

ONNEA EMILLA