IMG_4044.jpg

Tein rakkaan ystäväni syntymäpäiväjuhliin tuulihatturullaa porotäytteellä. Tällainen rulla on meidän ykkössuosikki juhlissa, helppo tehdä, valmistuu edellisenä päivänä ja on todella maukasta. Aikaisemmin olen tehnyt vain lohitäytteellä, nyt kokeilin porolla ja hyvää on. 

pohja:
125g voita
2½dl vehnäjauhoja
5dl vettä
½tl leivinjauhetta
3 munaa

täyte:
100g kylmäsavuporoa pilkottuna
1 suippopaprika
punasipulia
persiljaa
ruohosipulia
1dl kuohukermaa vaahdotettuna
1pkt porotuorejuustoa
maustepippuria ja roseepippuria

 

1. Sulata rasva paksupohjaisessa kattilassa. Lisää vehnäjauhot sähkövatkaimella vatkaten. Lisää vesi ja kuumenna seosta koko ajan vatkaten, kunnes se irtoaa katilan reunoista. Ota kattila liedeltä, sekoita joukkoon leivinjauhe ja anna seoksen hieman jäähtyä. Vatkaa lopuksi kananmunat joukkoon yksitellen.

2. Levitä seos tasaisest uunipellille leivinpaperin päälle. Paista 225 asteessa uunin keskitasolla n. 25 minuuttia, kunnes pinta on saanut kauniin värin. Kumoa hieman jäähtynyt tuulihatturulla leivinpaperin päälle jäähtymään. 

3. Hienonna poro, sipuli ja paprika, vatkaa kerma vaahdolle. Sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään ja levitä täyte tasaisesti tuulihattulevyn päälle. Kääri rullalle kääretortun tapaan ja laita jääkaappiin vetäytymään. Voit valmistaa rullan juhlia edeltävänä päivänä. Viipaloi tuulihatturulla sopiviksi annospaloiksi.